Rannikkojääkärikilta ry

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vapaaehtoista maanpuolustustyötä, lisätä jäsentensä ja kansalaisten maanpuolustustahtoa ja -tietoa sekä toimia Vaasan Rannikkojääkäripataljoonassa tai sitä edeltävissä tai sitä seuraavissa joukko-osastoissa palvelleiden ja palvelevien henkilöiden yhdyssiteenä.

Rannikkojääkärikilta ry on perustettu 7.11.1965. Killan kotipaikka on Helsinki, mutta toiminta-alueena koko valtakunta.

rannjkk_Jurmot ja killan logo

Mistä on kyse

Kilta järjestää jäsenilleen ajankohtaisia esitelmätilaisuuksia, retkiä ja kilpailuja. Tapahtumia ovat esim. Rannari- ja Ampumapäivä. Lisäksi kajakkivaellukset ja VAARANNJP:n järjestämät barettimarssit. Tarjolla on myös selviytymiskursseja,.Jäsenmaksua vastaan jokainen jäsen saa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Rannikon Puolustaja -lehden sekä Reserviläinen-lehden neljä kiltanumeroa. Lisäksi jäsenyys oikeuttaa vuokraamaan Upinniemessä sijaitsevaa killan saunamajaa jäsenhintaan 40 €/vrk.

Killan toiminnasta löydät tietoa myös facebook-sivustolta (FB-sivut)

Tervetuloa mukaan merihenkiseen toimintaamme, niin uudet kuin vanhatkin rannikkojääkärit!

Kerran rannikkojääkäri – aina rannikkojääkäri!

En gång kustjägare – Alltid kustjägare!

Mitä sinä saat

Yhdistyksen jäseneksi voi päästä jokainen Vaasan Rannikkojääkaripataljoonassa tai sitä edeltävissä tai sitä seuraavissa joukko-osastoissa palvellut tai palveleva Suomen kansalainen. Yhdistyksen jäseneksi voi päästä myös SA-rannikkojääkärijoukkoihin sijoitettu reserviläinen tai vastaavan koulutuksen (rannikon taistelija) saanut Suomen kansalainen yhdistyksen hallituksen niin hyväksi katsoessa. Jäseneksi hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus.
Killan jäsenmaksu on 35 euroa vuodessa ja veteraaneilta 10 €.
Jäsenyyttä voi hakea lähettämällä sähköpostia info(at)rannj.fi. Sinulle toimitetaan jäsenhakemuslomake täytettäväksi. Hakemus käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Mitä odotamme sinulta

Uudet jäsenet
Jäseneksi hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Killan jäsenmaksu on 35 euroa vuodessa ja veteraaneilta 10 €. Jäsenyyttä voi hakea lähettämällä sähköpostia killan puheenjohtajalle osoitteeseen info(at)rannj.fi (pyydä jäsenhakemuslomake).  Jäsenhakemus käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Yhteystietomuutokset
Tavoitteena on tehokas tiedottaminen ja siihen tarvitsemme ajantasalla olevat jäsenien sähköpostiosoitteet. Jos yhteystietosi muuttuvat, ilmoita muutoksestasi sähköpostilla osoitteeseen info(at)rannj.fi.

Toimintamme

Rannikkojääkärikillan maja on tarkoitettu Rannikkojääkärikillan jäsenille ja heidän ystäville vapaa-ajanviettoon. Seurueen maksimikoko ja majan kapasiteetti on kuusi (6) henkilöä. Vuokraajan (killan tai PERY:n jäsen) on oltava paikalla. Majaa ei saa vuokrata omissa nimissä muille.

1. Varaaminen

Majaa vuokrataan vain killan jäsenille, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa. Varaaminen tehdään Harri Hahkalalle (majan isäntä) sähköpostilla osoitteella harri.hahkala@gmail.com.

Maja on varattava viimeistään viisi arkipäivää ennen vuokrauksen alkamisen ajankohtaa kulkulupien käsittelyajasta johtuen. Huom. Ulkomaalaisten vieraiden kohdalla käsittelyaika voi olla pidempi. Kulkulupa toimitetaan liikennevartioon vuokrauspäivänä klo 14:00 mennessä.

Varausta varteen tarvitaan tieto henkilömäärästä (max.6 hlöä), henkilöiden nimet, henkilötunnus ja tieto killan jäsenyydestä.

2. Vuokra

Vuokra on 40 €/vrk. Vuokra maksetaan Rannikkojääkärikillan tilille ennen vuokra-ajan alkamista. Jos vuokraa ei ole suoritettu, raukeaa vuokrasopimus. Tilinumeron saa varauksen yhteydessä majan isännöitsijältä.

Varaus on peruttava viimeistään 6 vrk ennen vuokra-ajan alkua, muutoin kilta on oikeutettu veloittamaan puolet vuokrasta.

3. Vuokrausajat

HOX! Koronaepidemia voi vaikuttaa majan käytettävyyteen johtuen varuskunnan mahdollisista rajoituksista.

Majan vuokra-aika on jaksotettu seuraavasti (varauksia voi alkaa tekemään 1.4. alkaen):

  1. jakso 1.5. – 31.7.2022
  2. jakso 1.8. – 31.10.2022

Vuokra-jaksoille (1. ja 2.) on mahdollista varata yksi (1) ajanjakso, joka on max. 6 vuorokautta. Killan maja on suljettu 30.4.2022 saakka ja 31.10.2022 alkaen.

Maja on vuokralaisen käytettävissä vuokrausajankohdan alkamispäivänä klo14:00 ja päättyy viimeisenä vuokrapäivänä klo 14:00 mennessä.

4. Avaimet

Majan avaimet noudetaan päävartiosta (Sotasataman portin luona). Vuokra-ajan päätyttyä avaimet palautetaan takaisin päävartioon. Majan ovet menevät helposti takalukkoon, joten pidä avain aina mukanasi, vaikka olisitkin majan sisäpuolella.

Mikäli avain katoaa, ilmoita siitä heti majan isännöitsijälle. Kilta veloittaa avaimen kadotessa 250 € (avaimien uusiminen ja lukkojen sarjoitus).

5. Liikkuminen varuskunnassa

Liikkuminen varuskunnan alueella on luvanvaraista, joten kaikkia ohjeita on noudatettava.  Mentäessä majalle autolla tai muulla moottoroidulla kulku-välineellä, on liikuttava Hevonpääntie-Tupalahdentie-rantapolku reittiä pitkin. Sama koskee poistumista majalta.

Rantapolkua saa käyttää vain jalkaisin liikuttaessa ja silloinkin on huomioitava, että kasarmialueelle ei saa mennä.

Palvelupisteissä, esimerkiksi sotilaskoti, on lupa käydä, mutta esim. Eteläkärjessä, ampumaradoilla ja Haukipäässä, on liikkuminen kielletty. Huom. Jokainen on velvollinen esittämään kulkulupansa tai sen puuttuessa todistamaan henkilöllisyytensä ja oleskeluoikeutensa vartiohenkilöstön sitä kysyessä. Pidä henkilöllisyystodistus mukana liikkuessasi varuskunta-alueella.

6. Siisteys ja järjestys

Maja on pidettävä siistinä ja jätettävä siistiin kuntoon. Roskat on kerättävä jätesäkkiin, ja vuokraajan toimesta kuljettava majalta pois. Siisteydestä vastaa majan vuokraaja. Kilta veloittaa siivouksesta 200 € majan vuokraajalta, jos majaa ei ole jätetty asianmukaiseen kuntoon.

7. Polttopuut, käyttövesi

Tarvittavat polttopuut löytyvät liiteristä. Jätä seuraavalle käyttäjälle riittävä määrä valmiita polttopuita.

Käyttövesi noudetaan E-laiturin entisen vahtikopin seinässä olevasta hanasta. Tähän voi käyttää majalla olevia viittä muovikanisteria. Muista seuraavaa käyttäjää tässäkin asiassa. Merivettä ei saa käyttää saunassa.

8. Lämmitys

Vuokra-ajan päätyttyä lämpöpatterit on kytkettävä pois päältä.

9. Vene, kajakit ja laituri

Majalla olevaa venettä ja kajakkeja saa käyttää. Veneen avain ja pohjatulppa ovat majan sisällä naulakossa. Kajakkien melat, kelluntaliivit ja veneen airot löytyvät majalta.

Käytön jälkeen vene on vedettävä sille varattuun paikkaan ja kajakit nostettava ylösalaisin telineeseen. Käsittele kajakkeja varovasti ja varo pudottamasta niitä (kajakit eivät kestä iskuja eivätkä naarmuuntumista). Vene ja kajakit on puhdistettava ja vene lukittava huolella. Varusteet on palautettava takaisin oikeille paikoilleen.

Älä hyppää laiturilta mereen.

Kalastaminen. Majan läheisillä vesialueilla saa kalastaa, mikäli on asianmukaiset luvat kunnossa.

Huom! Kilta ei vastaa luvatta kalastavien mahdollisista rangaistusseuraamuksista.

11. Kotieläimet

Majalle saa ottaa mukaan kotieläimiä (idealla koira, kissa jne.). Vuokraaja on vastuussa kotieläimistä ja niiden hallinnasta.

12. Paloturvallisuus

Majalta löytyy kirjalliset paloturvallisuusohjeet. Perehdy niihin huolellisesti ja toimi mahdollisen vahingon sattuessa niiden mukaisesti.

13. Muut asiat

Mahdollisista epäkohdista on heti otettava yhteyttä majan isännöitsijään.

Majaisännällä on oikeus käydä tarkistamassa majan kunto ja siisteys vuokra-aikana.

Historiaa

Suomen käymät viime sodat osoittivat saaristo- ja rannikko-olosuhteisiin tottuneiden taistelijoiden tarpeen. Jatkosodan kiivaimmat rannikkotaistelut käytiin kesällä 1944 Viipurinlahdella. Näistä on nimetty 1. – 5.7.1944 käydyt Teikarin taistelut Vaasan Rannikkojääkäripataljoonan perinnetaisteluiksi ja heinäkuun 5. päivä joukko-osaston vuosipäiväksi.

Suomenlahden alueen sotatapahtumista saatuja kokemuksia ryhdyttiin soveltamaan koulutukseen siten, että vuonna 1952 perustettiin RT 1:een Rannikkopataljoona. Se toimi aluksi Miessaaressa ja Suomenlinnassa, Helsingin lähistöllä. Itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona perustettiin 28.4.1960 Neuvostoliiton palauttamalle Porkkalan vuokra-alueelle Upinniemeen, missä se toimi vuoteen 1989. Vuosina 1979-88 Rannikkojääkäripataljoonassa toimi erikoisjoukkojen koulu, Rannikkojääkärikoulu. Rannikkojoukkojen uudelleenjärjestelyjen jälkeen vuodesta 1990 rannikkojääkärienkoulutus on tapahtunut Uudenmaan Prikaatin Vaasan Rannikkojääkäripataljoonassa Tammisaaren Dragsvikissa.

Perinteiden vaalimiseksi on Rannikkojääkärikilta pystyttänyt Teikarin kiven niin Upinniemeen kuin Dragsvikiin, jonne on myös rakennettu rannikkojääkärimuseo.

Rannikkojääkärikillan tuella Teikarin veteraanit pystyttivät vuonna 2000 Viipurinlahdella sijaitsevalle Teikarin saarelle Teikarin taistelujen muistomerkin. Samana vuonna Viipurin kaupunki julisti saaren virallisesti hautasaareksi.

Rannikkojääkärimuseo

Teikarin  Taistelija  Paavo Teikari  (5.7.1924-11.5.2010) Perinnekukkulan komentokorsulla.

Rannikkojääkärimuseo on rakennettu Perinnetorppa-nimen saaneeseen rakennukseen, joka sijaitsee Dragsvikin varuskunnan Perinnekukkulalla. Torpan on kunnostanut pääasiassa talkoovoimin Vaasan Rannikkojääkäripataljoonan henkilökunta ja Rannikkojääkärikillan jäsenistö. Hanketta on ollut tukemassa Uudenmaan Prikaati, Nylands Brigads Gille, Rannikkojääkärikilta ja Maanpuolustuskiltojen liitto sekä lukuisat talouselämän edustajat ja yksityishenkilöt.

Näyttelyrakennus on jaettu kahtia niin, että toinen puoli on varattu Uudenmaan Prikaatin tykistön ja rannikkotykistön perinteiden ja koulutuksen esittelyyn. Toinen puoli esittelee rannikkojääkäritoimintaa. Rannikkojääkärimuseon aineisto kerättiin yhteistyössä Vaasan rannikkojääkäripataljoonan, Rannikkojääkäripataljoonan Perinneyhdistyksen ja Rannikkojääkärikillan henkilöstön ja jäsenistön kanssa. Sotahistoriallista apua esineistön ja kuvien valinnassa olemme saaneet sotahistorioitsija evl Antti Juutilaiselta.

Rannikkojääkärimuseossa esitellään rannikkojääkärien tarina Teikarin taisteluista alkaen. Museossa on myös kuvia Teikarin saaresta ennen sotia. Kuvasarja kertoo rannikkojääkäreiden koulutusvaiheet Upinniemessä ja myös Dragsvikin Vaasan rannikkojääkäri pataljoonan alkuvaiheet. Valokuvien sarjassa on myös pataljoonan komentajien kuvat. Valokuvia on saatu Puolustusvoimilta ja yksityisiltä henkilöiltä. Osa aineistoa on saatu myös Jalkaväkimuseosta Mikkelistä, muun muassa ev. Lyytisen miekka. Mukaan on saatu myös Upinniemessä aikanaan ollut täytetty Merikotka joka nyt on asetettu vartioimaan museota sen peräseinälle. Museossa oleva merikotka on saatujen tietojen mukaan ammuttu Laatokalla jatkosodan aikana. Museossa on myös kolme mallinukkea aikakauden varusteissa. Sisäänkäynnin vieressä on Teikarin Taistelija kesän 1944 varusteissa. Keskivaiheilla on pintauimari varusteissaan ja peränurkassa merikotkan alla tämän päivän varusmies varusteissaan.

Perinnekukkulalla on myös muita mielenkiintoisia ja paljon historiaa sisältäviä rakennuksia, mm. Bertil Heinrichs’in komentokorsu Zubettsasta, Aunukselta.

Kaikkea näyttelykelpoista materiaalia emme ole tilanpuutteen vuoksi voineet sinne sijoittaa, mutta tarkoitus on täydentää esillä olevaa aineistoa tulevaisuudessa. Museossa on mahdollisuus vierailla sopimuksen mukaan. Yhteydenotot Vaasan Rannikkojääkäripataljoonan esikuntaan.

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö & yhteystiedot

Harri Koponen, puheenjohtaja

Jarmo Kahala, varapuheenjohtaja
jarmo.kahala(at)live.com

Asko Horttanainen, Sihteeri, Jäsensihteeri
asko.horttanainen(at)kolumbus.fi

Harri Hahkala, Majaisäntä, Kajakkimestari
harri.hahkala(at)gmail.com

Patrick Hjelt Taloudenhoitaja, kirjanpito
pude(at)iki.fi

Esa Aittokallio, Tiedotusvastaava, PERY:n yhteyshenkilö
esa.aittokallio(at)gmail.com

Henri Harmia,
henri.harmia(at)teliacompany.com

Juha Karvonen
jussi.karvonen(at)outlook.com

Mika Kiuru, Toimintavastaava
mika.kiuru(at)mpk.fi

Marcus Tiippana

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.