Maanpuolustuskiltojen liittovaltuuston kokous ja valitut sekä palkitut Lahden Upseerikerholla 18.-19.11.2023

Lauantai iltapäivänä käytiin liittovaltuuston varapuheenjohtaja Aimo Hattulan johdolla vilkasta keskustelua valtuuskunnan työskentelyn kehittämisestä, viestinnästä ja kiltatoiminnan näkyvyyden lisäämisestä. Lisäksi tehtiin päätöksiä tulevalle vuodelle ja hyväksyttiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin liittohallitukseen jäseniä.
Liittohallituksen neljän erovuoroisen jäsenen tilalle valittiin uusia jäseniä vaalivaliokunnan esityksen mukaisesti. Alberto Guidastri (Helsingin Sotilaspoliisikilta ry) ja Juha Suonperä (Ilmavoimien Kiltaliitto ry) jatkavat hallituksessa seuraavat kaksi vuotta ja uusiksi jäseniksi hallitukseen valittiin Tuula Rahkonen (Porin Prikaatin Kilta ry) ja Tuomas Hallenberg (Karjalan Prikaatin Kilta ry). Onnittelut uusille ja jatkaville jäsenille, menestystä hallitustyöskentelyyn!

Liittovaltuuston ja liittohallituksen jäsenet sekä joukko kutsuvieraita osallistui Lahden kaupungin vastaanotolle illalla, jossa lämminhenkistä tilaisuutta emännöi Lahden kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Sonja Falk. Pääsimme samalla tutustumaan juuri peruskorjattuun Lahden kaupungintaloon.
MPKL ry kiittää Lahden kaupunkia vieraanvaraisuudesta.

Maanpuolustuskiltojen liiton juhlavuosi lähestyy loppuaan. Liittovaltuustokokousviikonlopun päätti maanpuolustusjuhla Lahden Upseerikerholla.
Tilaisuuden avasi Päijät-Hämeen kiltapiirin puheenjohtaja Esa Simpanen ja musiikista juhlassa vastasi Hämeen Reserviläissoittokunta.

Juhlapuheen piti Panssariprikaatin apulaiskomentaja eversti Petri Toivonen. Hänen puheensa oli hienoa kuultavaa. Vallitseva maailmantilanne, varautumisen ja puolustusvalmiuden ylläpito sekä vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys turvallisuuden kokonaisuudelle tulivat näkyvästi esille. Toivonen puhutteli myös päijäthämäläisiä maanpuolustajia ja muistutti yhdessä tekemisen merkityksestä ja valoi uskoa, että tulevaisuus on valoisa.

Juhlassa puheenjohtaja Marko Patrakka jakoi kolme Maanpuolustusmitalitoimikunnan antamaa Maapuolustusmitalia miekkojen kera ansioituneille kiltaveljille. Palkitut olivat Jukka Elomaa Lahdesta, Iikka Ellilä Oulusta ja Mikko Säntti Kurikasta.
Erittäin lämpimät onnittelut palkituille!