Riihimäen Seudun Tykistökilta ry 60-vuotta!

Killan 60-vuotisjuhlia vietettiin sunnuntaina 29.9.2024 Riihimäen Kirkkopuiston seurakuntakodissa aurinkoisessa syyssäässä.
Suussa sulavasta kakkutarjoilusta vastasi luonnollisesti Sotilaskotisisaret aina laadukkaalla ammattitaidolla sekä tuotteilla.

Killan puheenjohtaja otti meidät vastaan tervehdyssanoin killan nykytilanteesta ja vaikuttavasta historiasta. Onhan kilta yksi niistä ns. kivijalkakilloista jotka ovat olleet liitossa mukana lähes alusta asti.
Eversti Mika Holma kertoi tykistökoulutuksesta ja alan nopeasta teknisestä kehityksestä onnittelutervehdyksessään. hän kertoi missä kentällä mennään tänä päivänä koulutuksen ja osaamisen osalta. Nuoria varusmiehiä kiinnostaa tekninen osaamisala ja lähes kaikki koulutettavat ovat mukana tuon vuoden mittaisen jakson.
Liiton puheenjohtaja Marko Patrakka toi tervehdyksen liitolta ja kiitti ansiokkaasta sekä pitkäjänteisestä työstä killassa. On ollut hienoa jakaa samaa matkaa näin pitkään 60-luvulta tähän päivään.

Viihteestä tilaisuudessa vastasivat kuoro Risolutio sekä Hämeen Reserviläissoittokunta.
Juhla päättyi kunnioittavasti ja tunteikkaasti Maammelauluun.