Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry järjestää Kauhavalla lento-onnettomuuksissa surmansa saaneiden muistoksi Ilmavoimien vuosipäivän aikaan kirkkokonsertin Missä olit Taivaan Isä? sunnuntaina 10.3.2019 klo 15.

Koko Lentosotakoulun historian ajan lento-onnettomuudet ovat väistämättä olleet osa koulun ja Kauhavan elämää. Ruokalan seinällä olevassa marmoritaulussa on 61:n surmansa saaneen nimi, mm. Pehrman, Lemponen, Halonen, Pihkala, Rosti, Levänen. Onnettomuudet ovat järkyttäneet Lentosotakoulun henkilökuntaa ja koskettaneet syvästi myös kaikkia kuntalaisia. Uhrien hautajaisissa kirkko on ollut ääriään myöten täynnä saattoväkeä. Yhä on läheisiä, jotka vielä surevat.

Jokainen onnettomuus on ollut ainutlaatuinen. Jotain on mennyt rikki. On tapahtunut sellaista, mikä särkee elämän, tuo siihen kipua, surua ja epävarmuutta. Surulla ei ole sanoja, suru on kuilu, jonne ihmisen käsi ei yllä.

Tämän konsertin idea syntyi ystävältä, joka sanoi: ”Tee konsertti itkemättömistä itkuista.” Samalla kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen kasvojaan. Tämä on se konsertti.
Solisteina ovat Pekka Keltto, Mariam Sandhu, Satu Valkama ja Eeva-Maria Laakso. Orkesterissa soittavat Ulla Lampela, sello; Eeva Similä-Suokas, piano; Eino Pykälämäki, klarinetti ja Eeva-Maria Laakso, huilu.

Tilaisuuden tuotto ohjataan Kauhavalla järjestettävien Lentosotakoulun isänmaallisten perinnetilaisuuksien kuluihin. Konsertin on suunnitellut ja tuottaa Olli Nieminen, ja sen juontaa Irma Nieminen.

Kirkkokonsertin jälkeen Perinneyhdistys ry laskee seppeleen kirkon vieressä olevalle lento-onnettomuuksissa surmansa saaneiden muistomerkille.
Tervetuloa mukaan.