Kuopion Asevarikon Kilta ry

Kuopion Asevarikon Kilta2SUOMEN ENSIMMÄINEN ASEVARIKKOKILTA PERUSTETTIIN KUOPIOON

Eversti evp Pentti Väänänen totesi asevarikon 90-vuotisjuhlien juhlapuheessaan toivovansa, että Kuopion varikon upeat työntekijät, entiset ja nykyiset pitävät yhteyttä ja kokoontuvat Kuopiossa muistelemaan menneitä aikoja vaikkapa vuosittain elokuussa koulujen alettua. Tämän haasteen hän antoi jalostettavaksi varikon silloiselle päällikölle. Kuopion Varikon päällikkö totesi killan perustamisen olevan käyttökelpoisin ratkaisu haasteeseen.

Maanpuolustuskiltojen liitolta saatiin hyvä tietopaketti ja mallisäännöt edelleen jalostettavaksi paremmin olosuhteisiin sopiviksi. Killan perustamiskokous järjestettiin 26.11.2008 varikolla. Paikalla oli 9 senhetkistä ja entistä varikkolaista. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Osmo Huopainen ja sihteerinä Raimo Huikko.

Sääntöjen mukaan kilta on Itä-Suomen Huoltorykmentin Kuopion Varikon, Savo-Karjalan Varasto-osaston, Kuopion Asevarikon ja sen perinnejoukkojen kilta. Killan tarkoituksena on edistää jäsentensä maanpuolustustahtoa ja yhteenkuuluvaisuutta sekä järjestää heille tätä päämäärää palvelevia harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia. Killan varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka hyväksyy killan säännöt ja tarkoitusperät.’

Killan ensimmäiseen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Osmo Huopainen ja jäseniksi Raimo Hartikainen, Raimo Huikko, Pentti Huopainen, Timo Kimpimäki, Vesa Pasanen ja Kalevi Vaittinen.

Huopainen Osmo 00Puheenjohtaja Osmo Huopainen

osmo.huopainen(at)gmail.com

040-5161047

thumbnail of Killan säännöt 2014thumbnail of Jäsenhakulomake

 

 

 

  • 27.08.2018
    100 vuotta Kuopion Asevarikon perustamisesta

    6.8.2018 tuli 100 vuotta täyteen Kuopion Asevarikon perustamisesta. Kuopion Asevarikko lakkautettiin itsenäisenä joukko-osastona vuoden 2007 lopussa.

    Kuopion Asevarikon Kilta järjesti avoimen yleisötilaisuuden Kuopion kaupungintalolla. Paikalla oli yli 50 asevarikon entistä työtekijää sekä muita asevarikon vaiheista kiinnostunutta.

    Avaussanat lausui majuri evp Osmo Huopainen, asevarikon viimeinen päällikkö ja Kuopion Asevarikon Killan puheenjohtaja.

    Puolustusvoimien tervehdyksen esitti Pohjois-Savon aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Juha Manninen. Hänen jälkeensä esiintyi maailmanennätyshanuristi Anssi K Laitinen. Anssi sai takaisin ennätystittelin 12.7. Kuopion klubilla soittaen yhteensä 40 tuntia 3 minuuttia ja 10 sekuntia.

    Juhlaesitelmän piti eversti evp Pentti Väänänen. Pentti Väänänen toimi Kuopion Asevarikon päällikkönä 1.1.1993 – 31.12.1996. Väänästä voidaan pitää myös Kuopion Asevarikon killan alkuun panevana voimana, sillä hän tasan kymmenen vuotta sitten asevarikon 90-vuotisjuhlien juhlapuheessaan totesi toivovansa, että Kuopion varikon upeat työntekijät, entiset ja nykyiset pitävät yhteyttä ja kokoontuvat Kuopiossa muistelemaan menneitä aikoja vaikkapa vuosittain elokuussa koulujen alettua.

    Juhlaesitelmän jälkeen kuunneltiin Kuopion Asevarikon kunniamarssi Vapaa kansa. Tilaisuus päättyi kahvitarjoiluun, jonka oli järjestänyt Rissalan sotilaskotiyhdistys.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Lue lisää
Takaisin jäsenyhteisölistaukseen