Lentotekniikan Kilta ry

Lentotekniikan Kilta ry perustettiin Kauhavalla 4.11.1966 lentoteknillisen koulutushaaran ja Ilmavoimien Teknillisen Koulun joukko-osastokillaksi. Kun Teknillinen Koulu siirtyi Kauhavalta Kuoreveden Halliin, killan kotipaikaksi valittiin Kuorevesi.  Vuonna 2000 Kuoreveden kunta lakkautettiin ja liitettiin Jämsään, joka on nykyisin killan kotipaikka. Killan toiminta-alueena on koko Suomi. Kilta on Ilmavoimien Kiltaliiton ja Maanpuolustuskiltojen Liiton jäsen.

Paikallisosastotoiminta aloitettiin 1975. Toiminta on tällä hetkellä hiljaista, osastotoimintaa viritellään tällä hetkellä uudestaan mm. Turkuun.

Killan tarkoitus:  

Killan tarkoitus on maanpuolustushengen ja ilmailutekniikan vaaliminen, seka lentoteknillisissä tehtävissä palvelleiden, tai alasta kiinnostuneiden yhdyssiteenä toimiminen. Tarkoituksena on myös lähentää siviiliväestöä perinnejoukko-osastoon Ilmavoimien teknilliseen kouluun, vaalia historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja seka edistää alalla palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä, seka tukea vaikeuksiin joutuneita sotaveteraaneja ja kiltajäseniä.   

Killan toiminta: 

Kilta kerää perinneaineistoa, pitää Hallinportti-ilmailumuseota, ylläpitää ja lennättää Gloster Gauntlet GT-400-konetta, julkaisee kiltaan liittyviä painotuotteita, seka järjestää juhla-, kokous-, näyttely-, esitelmä-, kurssi-, keskustelu-, retkeily-, tutustumis-ja muita vastaavia tilaisuuksia.

Kilta julkaisee 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Lentoratas-jäsenlehteä.   

Perinnetyö:

Vuosien varrella Kilta on osallistunut muistomerkkien pystyttämiseen itsenäisesti ja yhdessä muidenin organisaatioiden kanssa:
* Mekaanikkokoulun muistolaatta 1968 Kruununkylän kansanopistolle
* Lentäjien muistomerkki 1968 Ilmasotakoululle
* Ilmavoimien koulutuskeskuksen muistolaatta 1969 Turun Vähä-Heikklän rantakallioon
* Mekaanikkokoulun muistolaatta 1970 Santahaminaan
* Mekaanikkokoulu-Lentojoukkojen teknillinen koulu-muistolaatta 1971 Uttiin
* Lentojoukkojen teknillinen koulu, Ilmasotakoulun teknillinen koulutusosasto, Ilmavoimien Teknillinen Koulu-muistolaatta 1981 Ilmasotakoulun linnarakennukseen
* Ilmavoimien 1. lentoaseman muistomerkki 1988 Kolhoon
* Sotamekaanikkokurssit-muistolaatta 1993 Tampereen Rantaperkiön koululle
* Hävittäjälaivue 34: n muistopatsas 1999 Kymin Ohrakankaalle.   

Sivut päivitetty 28.5.2019

Tästä pääset Lentotekniikan Kilta ry:n kotisivuille

Lentotekniikan Kilta löytyy myös Facebookista www.facebook.com/LentotekniikanKilta/

Kuvassa Killan Gloster Gauntlet Mk II OH-XGT, GT-400

 

Takaisin jäsenyhteisölistaukseen