Your Finnish Friends vieraili Döbelninkadulla

Maanpuolustuskiltojen liitto ry on päättänyt tukea Your Finnish Friends -yhdistystä seuraavan keräyksen toteuttamiseksi. Keräys toteutetaan ja aloitettiin yhteistyössä Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton kanssa joka alkoi jo 16.9.2024.
Tiistaina saimme Suojeluskuntatalolle yhteystyökumppanimme Your Finnish Friends-järjestön perustajan Kasper Kannoston kertomaan viime aikojen terveisiä työstään kuluneen 3 vuoden ajalta sekä tapahtumista Ukrainasta.

24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Samalla YFF ry aloitti kansalaiskeräyksen Ukrainan avustamiseksi. Menestyksekästä keräystä seurasi ensimmäinen avustuskuljetus Ukrainaan siellä tarvittavien tarvikkeiden osalta.
Tämän jälkeen sodan edelleen jatkuessa, toiminta on kasvanut Suomeen takaisin palanneiden sotilaiden ja heidän läheistensä tukemiseen ja kuntouttamiseen takaisin yhteiskuntaan. Työllistyminen on monelle haastavaa vapaaehtoisen sotilaskokemuksen jälkeen. Tässä viimeisin tiivis yhteistyökumppani on ollut Rauhanturvaajaliitto pitkän vertaistukitoimintamallin kautta. Vuodesta 2022 on lähtenyt liikkeelle toiminta, jota YFF jatkaa niin pitkään kuin tarvetta on – toki sodan päättyminen on kaikkien tavoitteena sekä toiveena.
Suomesta on vuosittain ollut Ukrainassa kymmeniä henkilöitä, nyt taistelleita on noin 200 henkilöä.

Kannosto nostaa heti keskustelun alussa esiin tämän hetken haasteet niin Ukrainassa, kuin täällä meilläkin. Suurin ennaltaehkäisevä tekijä on varautumiskoulutus. Kannosto näkee huoltovarmuuden varmistamisen ja perus toimintakoulutuksen ensiaputaitojen kanssa kolmen kärjeksi vahvuuksissa taistelussa vastapuolta vastaan.
Droonit ovat tämän hetken haastavin uhka, vammautumisien ja vahinkojen aiheuttaja tehden pahaa jälkeä osuessaan kohteeseen. Samoin eri ajoneuvoilla tapahtuvat yhteentörmäykset, kolarit teettävät ensihoidolle ns. turhaa työtä joka voitaisiin kohdentaa rintamalla haavoittuneisiin. Tämä yksinkertaisesti syytä, että ajotaito poikkeusoloissa joissa infra on rikki (kadut täynnä sortuneiden rakennusten palasia, tierepeämät), vaatii ajotaidolta eri otetta, kuin perus arjessa. Samoin sää vaikuttaa tilanteisiin enemmän, kuin osaisimme ajatella.
Siviilipuolella olisikin tärkeää pitää näitä valmiuksia ja taitoja yllä. Perus 72h varautuminen, ensiaputaidot ja logistinen toimivuus ja vahvuus siinä evakuointitaitojen kanssa tekee meistä joustavamman maan vastaanottamaa poikkeusoloja- niin pieniä, kuin isompiakin. Yhteiskunnallisella tasolla LVI-taidot tulevat arvoonsa vesi- ja sähköinfran rikkoutuessa. Evakuoinnin harjoittelu, erilaisen kaluston siirto, hinaus ja kuljetus oleellisiin paikkoihin eri sääolosuhteissa luo vahvuutta yhteiskuntaan.
Miten voit tuke YFF:aa?
Lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen, tai keräämällä tuotteita, tarvikkeita joita sotatilanteessa voidaan tarvita.
Ukrainassa on sodan alun jälkeen paikalliset järjestöt vahvistuneet pääosin vahvojen ja organisointikykyisten naisten voimin: rajat ovat auki ja henkilöstö valmiudessa vastaanottamaan avustustarvikkeita . Ne saadaan myös jaettua tarvittaviin kohteisiin nyt tehokkaammin.
Suurin tarve tällä hetkellä on pimeännäkölaitteille, luotiliiveille ja-levyille, ensiaputarvikkeille. Kuljetusajoneuvoja tarvitaan myös jatkuvasti ja YFF on saanut luovutettua Ukrainaan jo 110 ajoneuvoa, muutaman ambulanssin ja bussin.
Olemalla vertaistukena taistelusta palanneelle tai heidän läheisilleen auttaa sopeutumaan takaisin yhteiskuntaan. YFF henkilökunnalta voi tiedustella avu tarvitsijoita perheineen.
Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.yourfinnishfriends.org tai tästä.
