Satakunnan Pioneerikilta ry

Kilta on perustettu Säkylässä 26.7.1985 valtakunnallisten pioneerikiltapäivien yhteydessä ja sotiemme veteraanien aloitteesta. Pioneerikiltapäivät keräsivät siihenastisen historiansa ennätyksellisen osanottajamäärän, yli 500 henkilöä. Perustavaan kokoukseen osallistui 50 miestä, jotka lähes kaikki olivat lähiseudun pioneeriveteraaneja.

Talvi- ja jatkosotaan perustettiin useita pioneerijoukkoja juuri Kokemäen, Harjavallan, Köyliön ja Säkylän seuduilta. Näitä killan talvisodan ”perinnejoukkoja” olivat 11.Pion.K ja 12.Pion.K (liitettiin myöhemmin Pion.P 3:een) sekä 29. Pion.K. Jatkosotaan perustettiin Pion.P 29 Säkylän ja Köyliön miehistä ja Pion.P 31 Kokemäellä.

Vuonna 1987 Huovinrinteen kasarmialueen Kunniapolun varteen pystytettiin muistomerkki, jossa on kolme Luumäeltä haettua Salpa-aseman panssariestekiveä. Pioneeritunnuksen lisäksi yhdessä kivessä on laatta, jossa on teksti ”Talvi- ja jatkosodan 1939–1944 pioneerit”.

Mistä on kyse

Killan tarkoituksena on valtiovallan hyväksymien, voimassaolevien sopimusten velvoitukset huomioon ottaen maanpuolustushengen vaaliminen, pioneeri- ja suojelujoukoissa palvelleiden toisiinsa lähentäminen, alueellaan asuvien vaikeuksiin joutuneiden aselajiveteraanien henkinen ja aineellinen tukeminen sekä jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä toimiminen.

Mitä sinä saat

Kilta kokoaa yhteen pioneeriaselajissa palvelleet ja palvelevat reserviläiset ja kantahenkilökunnan sekä aselajista kiinnostuneet. Killan järjestämissä tapahtumissa pääset verkostoitumaan mielenkiintoisten kohteiden ja aiheiden äärellä. Kilta muodostaa sillan ajassa muun muassa erilaisten reservin koulutustapahtumien välissä.

Satakunnan Pioneerikillan puitteissa on hyvät edellytykset jakaa tietoa esimerkiksi koulutustapahtumien aineistotarpeisiin liittyen.

Mitä odotamme sinulta

Olet kiinnostunut vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja pioneeriaselajista.

Jäsenmaksulla pääset mukaan toimintaan ja vierailuille, joihin ei useimmilla ole pääsyä ilman vastaavaa sidosryhmäyhteyttä.

Toimintamme

Toiminta

Killan varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen pioneeri- , linnoitus-, rakennus- (rakentaja-) ja suojelujoukoissa palvellut tai palveleva Suomen kansalainen. Jäseneksi voidaan perustellusta syystä hyväksyä myös muissa aselajeissa palvelleita Suomen kansalaisia.

Kannattajajäseneksi voi liittyä yksityishenkilö tai yhteisö, joka haluaa tukea pioneerihenkistä vapaaehtoista maanpuolustustyötä.

Sotilastaidot

Kilta osallistuu SATPIONVP:n kutsumiin tapahtumiin vierailijana ja järjestää jäsenilleen muun muassa luentoja ja vierailuja aselajiin liittyviin kohteisiin.

Koulutus

Satakunnan Pioneerikillan jäseniä osallistuu vuosittaisen valtakunnallisen Hakku-harjoituksen järjestämiseen. Hakku-harjoitus on pioneerireserviläisille suunnattu, toteutuspaikkansa suhteen eri pioneerijoukkoja kouluttavissa joukko-osastoissa kiertävä harjoitus, jossa tämänhetkisen konseptin mukaan toteutetaan useampi pioneeriaiheinen kurssi samana viikonloppuna PVVEH-kehyksessä.

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

Puheenjohtaja Vesa Mäkinen

Sihteeri Matti Vihottula

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Österbottens Försvarsgille rf – Pohjanmaan Maanpuolustuskilta ry

Österbottens Försvarsgille – Pohjanmaan Maanpuolustuskilta rf on vuonna 1981 perustettu alueellinen kilta, jonka toimialueena on entinen Vaasan Sotilaspiiri, käytännössä tällä hetkellä nykyinen Pohjanmaan maakunta. Kilta viettää vuosipäiväänsä Tammisunnuntaina Vaasan Kaupungintalossa järjestettävässä juhlassa.

Mistä on kyse

Kilta on avoin kaikille maanpuolustustahtoisille isänmaan ystäville, niin miehille kuin naisillekin.

Isänmaallisten arvojen korostaminen, yleisen maanpuolustushengen ylläpitäminen ja kohottaminen sekä erityisesti veteraanien perinnön vaaliminen ja siirtäminen uusille sukupolville ovat killan keskeisiä tavoitteita ja toimintamuotoja.

Killan jäseneksi haluavia pyydetään ottamaan yhteyttä puheenjohtajaan.

Mitä sinä saat

Muuta perinnetyötä edustaa Vaasassa perustettujen ja täällä toimineiden joukko-osastojen muistolaattojen hankkiminen ja kiinnittäminen Kasarmintorin Perinnemuuriin.

Tammisunnuntaina vietettävän vuosipäivänsä yhteydessä kilta laskee Perinnemuurille havuseppeleen kunnianosoituksena aikaisempien sukupolvien suorittamalle maanpuolustustyölle.

Toimintamme

Toiminta

Killan toiminnan painopisteenä on Vaasan Sotaveteraanimuseon ylläpitäminen. Museon pysyvä näyttely esittelee runsaslukuisin esinein (pienoismallein, asein, puhdetöin, puvuin, kunniamerkein jne.), kartoin, piirroksin ja valokuvin maamme sotilas- ja sotahistoriaa kahdelta viime vuosisadalta.

Museossa on myös merkittävä alan kirjasto. Pysyvän näyttelyn lisäksi museoon pystytetään vuosit-tain 1-2 vaihtuva-alaista näyttelyä. Museo sijaitsee Vaasan keskustassa osoitteessa Kirkkopuistikko 22 A, jossa sillä on käytössään n. 250 m2 tilat.

Museon esineistö (esineitä nykyisin yli 5000 kpl) on saatu pääosin lahjoituksin, mukana on myös yhdistyksiltä ja yksityisiltä deponointeina saatuja esineitä.

Nuorisotyö

Alueen nuorisoon kilta pitää yhteyttä mm. palkitsemalla varusmiespalveluksessaan hyvin menestyneitä alueen nuoria miehiä ja naisia.

Kainuun Prikaatissa, Tykistöprikaatissa ja Uudenmaan Jääkaripataljoonassa palvelevista varusmiehistä kunkin saapumiserän parhaat varusmiehet tai -naiset palkitaan killan ansioplaketilla ja kunniakirjalla.

Toinen erityisesti nuoriin liittyvä toimintamuoto on isänmaallis- ja veteraaniaiheisen ainekirjoituskilpailun järjestäminen vuosittain Vaasan ja Mustasaaren lukioiden ja peruskoulun yläluokkien oppilaille. Kilpailun palkinnot jaetaan killan vuosijuhlassa ja parhaita kirjoituksia julkaistaan alueen lehdistössä.

Muu toiminta Vaasassa

Kilta on vastannut Vaasan Sotilasläänin komentajien muotokuvien teettämisestä ja luovuttamisesta Vaasan Upseerikerhon kokoelmiin.

Alueen Mannerheim-ristin ritareille on teetetty muistolaatat heidän kotitalojensa seiniin.

Yhteisö & yhteystiedot

Hallitus

Seppo Hautala, puheenjohtaja
p. 0500-562236

Johnny Haga, varapuheenjohtaja, sihteeri

Ilkka Virtanen, museovastaava

Toini Malmi, kirjanpitäjä

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Etelä-Suomen kiltapiiri ry – Södra Finlands gillesdistrikt rf

Liiton alaisuudessa toimii 8 koko maan kattavaa kiltapiiriä. Etelä-Suomen kiltapiiri on yksi näistä.



Killoilla on 90 paikallisosastoa ympäri Suomea. Liitto onkin yksi suurimmista maanpuolustusjärjestöistä Suomessa.
Piiriin ei voi liittyä jäseneksi.

Varsinainen kiltatoiminta tapahtuu liiton jäsenyhdistyksissä eli killoissa, joihin voi hakea jäseneksi.

­




Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Laivaston Sukeltajakilta ry

Laivaston Sukeltajakilta ry toimii kaikkien sotilassukeltajien yhdistäjänä. Kiltamme on perustettu vuonna 1985 ja jäsenmäärämme on noin 240. Toiminta-alueena on Etelä-Suomi.

Laivaston Sukeltajakillan kotisivut ovat osoitteessa: laivastonsukeltajakilta.fi

­

Mistä on kyse

Laivaston Sukeltajakilta ry toimii kaikkien sotilassukeltajien yhdistäjänä. Kiltamme on perustettu vuonna 1985 ja jäsenmäärämme on noin 240. Sotilasarvoltamme jäsenemme ovat matruusista esiupseeriin saakka ja mukana on sukeltajia vastikään kurssin käyneistä jo reservistä poistettuihin senioreihin.

Mitä sinä saat

Jokavuotiseen toimintaan kuuluu ympäri vuoden järjestettävät, hallinnollisesti Maanpuolustuskoulu-
tusyhdistyksen (MPK) alaisuudessa järjestetyt sotilassukeltajakurssit. Nämä viikonlopun mittaiset kurssit pitävät sisällään reservin sotilassukeltajan sukellustaidon ylläpitämistä ja kehittämistä sekä sukeltajahenkistä yhdessäoloa. Laivaston Sukeltajakillalla on myös aktiivista ampumatoimintaa harjoitusten ja kilpailujen muodossa.

Mitä odotamme sinulta

Kiltalaiset ovat sukeltajia vastikään kurssin käyneistä jo reservistä poistettuihin senioreihin.
Kaikki merivoimien sukeltajakoulun suorittaneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan!

Toimintamme

Toiminta ja kurssit löytyvät klikkaamalla tätä MPK koulutuskalenteria.

Hallituskokoonpano

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja
Kalle Seppälä
+358 50 5373424
1kalle.seppala@gmail.com

Sihteeri
Janne Harju
+358 50 482 3136
janne.harju@outlook.com

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Etelä-Karjalan Kiltapiiri

Kiltapiiri toimii Etelä-Karjalan maanpuolustuskiltojen yhteistyöelimenä

  • koulutuksen,
  • tiedotuksen,
  • järjestötoiminnan ja
  • yhteisen edunvalvonnan toiminta-alueilla

edistämällä kiltojen aktiivista toimintaa yhteisesti sovitulla tavalla.

Jäsenkillat toteuttavat omassa toiminnassaan itsenäistä toimintalinjaa.

Kiltapiirin kotipaikka on Lappeenranta.

Kiltapiiriin ei liitytä jäseneksi.

Varusmiestoimikuntien Kilta ry

Kotisivut ovat työn alla…

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Varsinais-Suomen Reserviläisampujien Kilta ry

Löydät killan kotisivut tästä.

Yhteystiedot

Killan pj.
Mikko Uusitalo
mikko(ät)hylsy.net

Sihteeri
Tino Niemi
hallitus(ät)vsrk.fi

Jäsenasiat
Maarit Ketonen
maarit.kaarina(ät)gmail.com

Mitä sinä saat

Jäseneksi voi hakea toiminnallisia ampumalajeja harrastava tai niistä kiinnostunut henkilö.  Alaikäisiltä vaaditaan huoltajan suostumus. Lisätietoja jäsenasioista antaa maarit.kaarina(ät)gmail.com

Kiltaan kuuluvalla on oikeus hankkia maksullinen Reserviläisliiton ampumaturva-vakuutus ja siten vakuutettuna voi osallistua kilpailuihin. Reserviläisliittoon ei tarvitse kuulua. SAL:n lajeja harrastavat eivät tarvitse erikseen Res-vakuutusta. Heille riittää SAL:n kilpailulisenssi ja siihen kytketty urheiluvakuutus.

Jäsenetuuteen kuuluu jäsenyys, Suomen viranomaisten hyväksymässä ampumaseurassa ja 04.12.2013 lähtien kansainvälisen IDPA-liiton hyväksymässä jäsenseurassa. Näiden lisäksi jäsen saa muutaman kerran vuodessa ilmestyvän maanpuolustajalehden.

Mitä odotamme sinulta

  1. Osallistumalla ResUl:n, SAL:n ja muiden ampumalajiliittojen, sekä näiden alaisten jäsenyhdistysten ja ampumaseurojen järjestämiin kilpailuihin, ampumakilpailuihin ja tapahtumiin.
     
  2. Osallistumalla ampumatapahtumien ja ampumakilpailujen järjestämiseen, joko järjestävänä tai muuten osallistuvana osapuolena, kuten esimerkiksi SRA-tuomaritoiminta, SRA-toimitsijatoiminta, yli seura-, yhdistys-, järjestö- tai liitto rajojen tapahtuva veljesapu kilpailujen ja tapahtumien järjestämiseksi.
     
  3. Järjestämällä maanpuolustusta tukevia koulutustilaisuuksia ja tapahtumia, niin yhdistyksen omille jäsenille, kuin myös yhdistyksen ulkopuolisille henkilöille korvausta vastaan, joka määritellään tapauskohtaisesti tilaisuudesta tai tapahtumasta riippuen
     
  4. Kouluttamalla jäseniään ja tukemalla jäsenten kilpailutoimintaa tapauskohtaisesti, sekä erikseen sovittavilla tavoilla mahdollisuuksien mukaan.

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Varsinais-Suomen Kiltasisaret ry

Varsinais-Suomen Kiltasisaret on perustettu 1995

Onni on..

V – vastuu, vapaus.  S– sisu, saappaat, sade.  K – Kiltasisar, keitin, kuksa.
r – rohkeus, rakovalkea, riemu. 
 y – ystävyys, ymmärrys, yhteishenki

Mistä on kyse

Toimintamme tarkoituksena on
* kehittää naisten valmiuksia arjen kriisitilanteisiin,
* edistää naisten vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa,
* kehittää naisten valmiuksia kokonais-maanpuolustuksen tarpeisiin ja
* edistää maanpuolustustyötä tekevien naisten sijoittumista poikkeusolojen tehtäviin.
Kiltammen on edustettuna sekä piiri – että valtakunnan tasolla mm.Varsinais-Suomen Kiltapiiri ry:ssä, Naisten Valmiusliitro ry Turun ja Porin alueneuvottelukunnassa ja Maanpuolustuskiltojen liitto ry:ssä (MPKL).

Järjestimme huhtikuussa 2005 hyväntekeväisyysmuotinäytöksen Aasian katastrofissa vanhempansa menettäneiden suomalaisten orpolasten hyväksi. Olemme myös mukana sotaveteraanien hyväksi järjestetyssä toiminnassa.
Tavoitteemme on

* turvallisempi huominen,
* vastuu itsestä ja toisesta sekä
* kyky toimia arjen kriisi- ja vaaratilanteissa

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Aktiivisesta toiminnasta Varsinais-Suomen Kiltapiiri ry valitsi Varsinais-Suomen Kiltasisaret ry:n Vuoden Killaksi vuosina 2001 ja 2003.

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö & yhteystiedot

Puheenjohtaja
Marjo Tuomaranta
p. 050 410 4697
marjo.tuomaranta(at)gmail.com

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Varsinais-Suomen kiltapiiri ry

Tästä pääset Varsinais-Suomen Kiltapiirin kotisivuille:
https://www.kiltapiiri.fi

Mistä on kyse

Maanpuolustuskiltojen perustaminen alkoi Varsinais-Suomessa 1960-luvun alussa. Vuonna 1965 kymmenen kiltaa toi esiin tahdon muodostaa yhteistyöelin koordinoimaan toimintaa. Näin sai alkunsa maan ensimmäinen kiltapiiri. Piiri sana lisättiin 1981 yhdistyksen nimeen kun nimi muutettiin Turun Kiltapiiriksi. Tänään kiltapiirin jäsenyhdistyksiä on noin neljäkymmentä kiltaa. Osallistuvaksi henkilömääräksi muunnettuna se tarkoittaa noin 5000 maanpuolustajaa.
Kiltoja on monenlaisia. Joukko-osastokillat vaalivat niin sotiemme kuin rauhanaikaisten joukkojen perinteitä. Aselajikillat keräävät saman koulutuksen saaneita yhteiseen toimintaan. Kiltapiirin alueella toimii valtakunnan toistaiseksi ainut naiskilta, jonka päätavoite on ohjata naisia valmius- ja varautumiskoulutukseen.
Kiltapiirin järjestämiin tapahtumiin ovat tervetulleita myös kiltalaisten perheenjäsenet sekä parhaat ystävät.

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.