Satakunnan Pioneerikilta ry

Kilta on perustettu Säkylässä 26.7.1985 sotiemme veteraanien aloitteesta.

Talvi- ja jatkosotaan perustettiin useita pioneerijoukkoja juuri Kokemäen, Harjavallan, Köyliön ja Säkylän seuduilta.

11.Pion.K ja 12.Pion.K olivat alkuvaiheessa 6. divisioonan alaisia yksiköitä muodostaen ylipäällikön reservin. Vuoden vaihteessa 1940 yksiköt liitettiin tuolloin perustettuun, 3. Divisioonaan kuuluneeseen Pion.P 3:een ja ne osallistuivat sotatoimiin Summassa ja Viipurissa. Summan kaistalla toimi myös II AK:aan kuulunut satakuntalainen 29. Pion.K.

Jatkosotaan perustettiin Pion.P 29 Säkylän ja Köyliön miehistä ja Pion.P 31 Kokemäeltä. Ensinmainittu kuului 1. Divisioonaan, jonka sotatie johti Karjalan Kannakselta Aunuksen Kannaksen valtaukseen ja siitä pohjoiseen Karhumäkeen. Pion.P 31 kuului 15. Divisioonaan, joka taisteli Karjalan Kannaksella. Osa  satakuntalaisista pioneereista osallistui myös Lapin sotaan.

img_0012
kiltalogo

Mistä on kyse

Yhdistyksen tarkoituksena on valtiovallan hyväksymien, voimassa olevien sopimusten velvoitukset huomioon ottaen maanpuolustushengen vaaliminen, pioneeri- ja suojelujoukoissa palvelleiden toisiinsa lähentäminen, alueellaan asuvien vaikeuksiin joutuneiden aselajiveteraanien henkinen ja aineellinen tukeminen sekä jäsentensä keskeisenäyhdyssiteenä toimiminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää retkeilyjä, tiedotus-, esitelmä-, kokous-, koulutus- ja juhlatilaisuuksia sekä suorittaa muillakin samanlaisilla tavoilla tarkoituksiinsa liittyvää valistustyötä.

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen pioneeri-, linnoitus-, rakennus-(rakentaja-) ja suojelujoukoissa palvellut tai palveleva Suomen kansalainen. Jäseneksi voidaan perustellusta syystä hyväksyä myös muissa aselajeissa palvelleita Suomen kansalaisia.
Kannattajajäsenet:
Kannattajajäseneksi voi liittyä yksityishenkilö tai yhteisö, joka haluaa tukea pioneerihenkistä vapaaehtoista maanpuolustustyötä.
Kunniajäsenet:
Yhdistyksen johtokunta voi kutsua kunniajäseneksi yksityishenkilön, joka on merkittävästi edistänyt yhdistyksen toimintaa.
Yhdistyksen johtokunta päättää jäsenten hyväksymisestä yhdistyksen jäseniksi.

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö & yhteystiedot

Puheenjohtaja:

Vesa Mäkinen, 040 5529501, vesa.makinen(at)maanrak-makinen.inet.fi

Kunniapuheenjohtaja:

Seppo Pere, KOKEMÄKI

Varapuheenjohtaja:

Miikka Ristimäki

Sihteeri:

Matti Vihottula, 0400 772 693, matti.vihottula(at)gmail.com

kuvia

muistomerkki
Säkylän Huovinrinteen kasarmialueen Kunniapolun varteen pystytettiin itsenäisyytemme 70-vuotisjuhlavuonna killan hankkeena pioneerimuistomerkki. Muistomerkissä on kolme Luumäeltä haettua    Salpa-aseman panssariestekiveä, pioneeritunnus ja laatassa teksti ”Talvi- ja jatkosodan 1939-1944 pioneerit”.

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Pääkaupunkiseudun Pioneerikilta ry

Tule mukaan yhdistykseen, joka on mukana kehittämässä pioneeri- ja suojelukoulutusta
ja tiedottaa jäseniään kouluttaja- ja kouluttautumismahdollisuuksista

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Pioneeripuukko

Pioneeri tarvitsee kunnon työkalun!

Puukkomestari Arto Keltamäen käsityönä valmistaman pioneeripuukon terä on hiiliterästä, joten sillä on erinomaiset vuoluominaisuudet.

Jokainen puukko on numeroitu ja omistajien nimet taltioidaan Pääkaupunkiseudun Pioneerikilta ry:n ylläpitämään puukkokirjaan.

Puukon voi ostaa itselleen ja se on myös arvostettu lahja. Puukon hinta on 60 euroa.

Pioneeripuukkoa ovat oikeutettuja kantamaan henkilöt, jotka ovat PAL:n (Pioneeriaselajiliitto) alaisen yhdistyksen jäseniä,
jotka ovat palvelleet tai palvelevat pioneeriaselajissa tai sellaiset henkilöt,
joille Pääkaupunkiseudun Pioneerikillan hallitus on myöntänyt puukon kanto-oikeuden.

Lisätietoa:

Ilpo Ervasti

ilervasti@gmail.com 

0500 184 684

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö & yhteystiedot

Killan hallitus 2023

Laakkonen Tommi
Puheenjohtaja
HRU:n Pioneeriosaston yhdyshenkilö
Ammunnat Töölön radalla
0400 757 048
tommi.laakkonen(at)porvoo.fi

Storås Roger
Facebook-sivut
roger.storas(at)kolumbus.fi

Lukkarinen Timo
Raha-asiat ja jäsenvastaava
Killan verkkosivut MPKL:n sivustolla
040 538 9648
timo.o.lukkarinen@gmail.com

Maavuori Sami
Sihteeri
045 665 1911
sami.maavuori(at)elisanet.fi

Ervasti Ilpo
Puukkovastaava, ampuma-asekouluttaja
0500 184 684
ilpo.ervasti(at)poyry.fi

Karhumäki Petri
Kilpailuvastaava, ampumavuorotiedotus
050 538 6963
petrikarhumaki69(at)gmail.com

Koivu Joni, jäsen

Väntsi Lassi, jäsen

Parviainen Miika, jäsen

Muita yhteystietoja

Tötterman Mikael, johtokunnan jäsen, Pioneeriaselajin Liitto
Lukkarinen Timo, varajäsen, Pioneeriaselajin Liitto

Remes Sampo
Ammunnat Töölön radalla
sampo.j.remes@gmail.com

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Pohjois-Karjalan Pioneerikilta ry

Kotisivut ovat työn alla….

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Keski-Suomen Pioneerikilta ry

Kotisivut ovat työn alla….

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Toiminta

Sotilastaidot

Koulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Varsinais-Suomen Pioneerikilta ry

Kotisivut ovat työn alla…

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Selviytymistaidot

Sotilastaidot

Ampumakoulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Savon Pioneerikilta ry

Kotisivut ovat työn alla…

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Selviytymistaidot

Sotilastaidot

Ampumakoulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

kuvia

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.

Pääkaupunkiseudun Pioneerikilta ry

Mistä on kyse

Tervetuloa alueemme pioneeri- ja suojelureserviläisten kiltasivuille!

Mitä sinä saat

.

Mitä odotamme sinulta

Tule mukaan yhdistykseen, joka on mukana kehittämässä pioneeri- ja suojelukoulutusta
ja tiedottaa jäseniään kouluttaja- ja kouluttautumis-mahdollisuuksista.

Toimintamme

Selviytymistaidot

.

Pioneeripuukko

Pioneeri tarvitsee kunnon työkalun!

Puukkomestari Arto Keltamäen käsityönä valmistaman pioneeripuukon terä on hiiliterästä, joten sillä on erinomaiset vuoluominaisuudet.

Jokainen puukko on numeroitu ja omistajien nimet taltioidaan Pääkaupunkiseudun Pioneerikilta ry:n ylläpitämään puukkokirjaan.

Puukon voi ostaa itselleen ja se on myös arvostettu lahja. Puukon hinta on 60 euroa.

Pioneeripuukkoa ovat oikeutettuja kantamaan henkilöt, jotka ovat PAL:n (Pioneeriaselajiliitto) alaisen yhdistyksen jäseniä,
jotka ovat palvelleet tai palvelevat pioneeriaselajissa tai sellaiset henkilöt,
joille Pääkaupunkiseudun Pioneerikillan hallitus on myöntänyt puukon kanto-oikeuden.

Ampumakoulutus

.

Kehittyminen reservissä

Yhteisö

Hallituskokoonpano ja yhteystiedot

Killan hallitus 2023

Laakkonen Tommi
Puheenjohtaja
HRU:n Pioneeriosaston yhdyshenkilö
Ammunnat Töölön radalla
0400 757 048
tommi.laakkonen(at)porvoo.fi

Storås Roger
Facebook-sivut
roger.storas(at)kolumbus.fi

Lukkarinen Timo
Raha-asiat ja jäsenvastaava
Killan verkkosivut MPKL:n sivustolla
040 538 9648
timo.o.lukkarinen@gmail.com

Maavuori Sami
Sihteeri
045 665 1911
sami.maavuori(at)elisanet.fi

Ervasti Ilpo
Puukkovastaava, ampuma-asekouluttaja
0500 184 684
ilpo.ervasti(at)poyry.fi

Karhumäki Petri
Kilpailuvastaava, ampumavuorotiedotus
050 538 6963
petrikarhumaki69(at)gmail.com

Koivu Joni, jäsen

Väntsi Lassi, jäsen

Parviainen Miika, jäsen

Muita yhteystietoja

Tötterman Mikael, johtokunnan jäsen, Pioneeriaselajin Liitto
Lukkarinen Timo, varajäsen, Pioneeriaselajin Liitto

Remes Sampo
Ammunnat Töölön radalla
sampo.j.remes@gmail.com

.

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi.

Pohjois-Karjalan Pioneerikilta ry

Sivut ovat työn alla…

Mistä on kyse

Mitä sinä saat

Mitä odotamme sinulta

Toimintamme

Selviytymistaidot

Sotilastaidot

Ampumakoulutus

Kehittyminen reservissä

Tukiprojektit

Yhteisö

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi

Pohjan Pioneerikilta ry

Rakennamme perinteille – Elämme tätä päivää – Tähtäämme tulevaisuuteen

Killan toiminta-ajatus on maanpuolustushengen ylläpitäminen ja kehittäminen, pioneerijoukoissa palvelleiden ja palvelevien yhdyssiteena toimiminen sotilasarvoihin ja ikään katsomatta, pioneeriaselajin varusmiesten tukeminen heidän palvelusaikanaan sekä maanpuolustusperinteiden vaaliminen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ja veteraanien hyväksi tehtävä työ.

Kilta on perustettu 26.1.1978

Killan perustamiskokouksen koollekutsuja oli killan kunniajäsen majuri evp. Veikko Inkilä. Perustamiskokouksessa oli läsnä 16 perustajajäsentä, joista osa oli viime sodissa palvelleita pioneeriveteraaneja.
Pioneerikillan jäsenistö koostuu pääasiassa Oulun läänin alueelta voimakkaimpina alueina Oulu, Oulujoki-varsi sekä Kajaani, jotka ovat merkittäviä veteraani- ja reserviläisalueita.

Pohjan Pioneerikilta ry

Mistä on kyse

Killan toiminta-ajatukseksi kiteytyi maanpuolustushengen ylläpitäminen ja kehittäminen, pioneerijoukoissa palvelleiden ja palvelevien yhdyssiteenä toimiminen.

Mitä sinä saat

 Järjestämme jokaiselle saapumiserälle POHPIONP:ssä kiltainfotilaisuuden, jossa kerromme kiltamme toiminnasta. Näistä tulee vuosien saatossa tulevia kiltalaisia, kun vaan toteutamme aktiivista koulutustoimintaa.
Koulutamme ja rakennamme yhdessä eri projekteja läpi vuoden. Esitelmiä ja tilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan, tänä vuonna 2023 Turpo-seminaarikiertue yhdessä MPKL ry:n kanssa Oulussa.

Mitä odotamme sinulta

Killan toiminta on tänään rakennettu siten, että jäsenillä on mahdollisuus osallistua killan järjestämiin erilaisiin tilaisuuksiin muutaman kerran vuodessa. Tapahtumat ovat retkiä, tutustumiskäyntejä, killan perhepäivä sekä erilaisia koulutustilaisuuksia. Koulutustapahtumat on toteutettu pääosin MPK:n kursseina, joko sotilaallisia valmiuksia palvelevina kursseina tai varautumiskoulutuksina.

Toimintamme

Historiaa ja toimintaa

Killan toiminta-ajatukseksi kiteytyi maanpuolustushengen ylläpitäminen ja kehittäminen, pioneerijoukoissa palvelleiden ja palvelevien yhdyssiteenä toimiminen sotilasarvoihin ja ikään katsottamatta, pioneeriaselajin varusmiesten tukeminen heidän palvelusaikanaan sekä maanpuolustusperinteiden vaaliminen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ja veteraanien hyväksi tehtävä työ.

Perinnejoukko-osastomme ovat talvisodan aikainen PionP 9 ,välirauhan ajan PionP5, jatkosodan aikainen PionP 15 ja PionP 34 sekä rauhanajan 1. Pr ja PohjPr:n PionK, PohPionK, PohPionK/PohPr sekä PohPionP /PohPr ja PohpionP/KaiPr.

Perinnetyö

Edelleen perinnetyöstä mainittakoon kiltojenkin ponnistuksia vaatinut Pioneerimuseohanke, joka avattiin 2007 Miehikkälässä. Pioneerimuseo siirtyi vuonna 2012 Hämeenlinnaan, missä pioneerimuseo yhdistyi kolmen aselajin yhteiseksi Museo Militariaksi. Kiltamme jäsenet ovat osallistuneet muutaman henkilön voimin museon siirtymistalkoisiin Miehikkälästä Hämeenlinnaan sekä Hämeenlinnassa Museo Militarin rakentamiseen ja järjestämiseen.

Veteraanityö

Kilta on järjestänyt jo viisitoista vuotta peräkkäin teatterinäytöksen Oulun kaupunginteatterissa tai Teatteriravintola Riossa, jonka tuotoilla on tuettu 15 veteraanin vuotuisia virkistys leirejä Kalajoella. Killan edustaja on käynyt esittämässä killan tervehdyksen virkistysviikon päättäjäistilaisuudessa. Lisäksi kilta on ollut aktiivinen veteraanien hyväksi järjestettyjen keräysten toteutuksessa jo vuosien ajan. Joka vuosi Oulussa on järjestetty vähintään kaksi kaksipäiväistä lipaskeräystä varusmiesten voimin markettien edustoilla ja kävelykadulla ja näissä tapahtumissa kiltamme jäsenet ovat toimineet keräysten järjestelijöinä. Lisäksi useana vuonna keräys on toteutettu Oulun jäähallissa Kärppäpelien yhteydessä kiltalaisten voimin sekä kun olemme osallistuneet paikallisiin messutapahtumiin, niin niissä olemme aina toteuttaneet lipaskeräyksen veteraanien hyväksi.

Tule mukaan toimintaan!

Killan jäseneksi voi päästä jokainen pioneeri- , linnoitusrakennus- sekä suojelujoukoissa palvellut tai palveleva Suomen kansalainen. Jäseneksi voidaan hyväksyä myös muu henkilö, joka on tukenut merkittävällä tavalla kiltamme työtä. Kannattajajäseneksi voi liittyä yhteisö tai yritys, jonka toiminta kiltamme kanssa on vakiintunutta.

Ota yhteyttä

 

palaute(at)pohjanpioneerikilta.fi

Yhteisö

Hallituskokoonpano

Puheenjohtaja
Kalinainen Janne
janne@kalinainen.fi


Sihteeri
Kaisto Heikki


Taloudenhoitaja
Paakkola Kari

Tule mukaan kiltatoimintaan!

Liity jäseneksi. Löydät meidät myös somesta.